Noudatamme Kirkkohallituksen ohjeita maksujen määräytymisperusteista, ja jos valtio leikkaa valtionrahoitusta kirkolle, ...
Kun kodinhoitaja astui kynnyksen yli, hän loi heti yleissilmäyksen huusholliin. Hän saattoi kysyä äidiltä ja lapsilta, onko ...
Euroopan unionin kyberturvallisuusdirektiivi NIS2 ja siitä juontunut Suomen uusi kyberturvalaki on parhaillaan käsittelyssä ...
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on tarjonnut perheille edullista tilapäistä lastenhoitoapua jo 50 vuoden ajan.
Pentti Keränen näyttää, että ihmiskeho pystyy ihmeellisiin asioihin. Hän on elävä esimerkki liikunnan voimasta vaikeina ...
Mitä enemmän uniongelmia on, sitä enemmän muutokset vaikuttavat unen laatuun, Tuomilehto kertoo. Siinä missä tavallinen ...
Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lauantai-iltana vakavasti auto-onnettomuudessa Raaseporissa Uudellamaalla. Kuorma-auton ...
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi toivovansa, että Israelin varhain lauantaina tekemät ilmaiskut Iraniin lopettaisivat ...
Entisestä pääministeristä Sanna Marinista (sd) kirjan kirjoittanut toimittaja Lauri Nurmi kertoo seisovansa kirjassa ...
Poliisi julkaisi torstaina laajan esitutkinta-aineistonsa. Aineiston mukaan poika kaipasi teolleen julkisuutta.
Joe Rogan Experience -ohjelman haastattelu on kerännyt alle vuorokaudessa Youtubessa yli 15 miljoonaa katselukertaa.
Veneilemässä ollut mies päätyi veden varaan ja sai vakavat vammat Kotkassa lauantai-iltana, kertoi Suomenlahden merivartiosto ...